Blogi

Asianajotoimisto Roihu Oy:n perhevarallisuusoikeudellisissa blogissa asianajaja, varatuomari Elisa Ilmoniemi nostaa esille ajankohtaisia ja mielenkiintoisia aihealueita erityisesti perhe- ja perintöoikeuden alueilta.

Blogissa kirjoitetaan uusimmista lainmuutoksista, tuoreesta oikeuskäytännöstä ja muutoinkin aihepiirin kannalta merkityksellisistä aiheista.

Mikä on koulutusavustus?

Lähtökohtaisesti lapsen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan päättyy, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Lapsen elatuksesta annetun lain mukaan vanhemmat kuitenkin vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen, mikäli...

lue lisää

Uusperheellisen muistilista

Uusperheellisten elämään liittyy paljon inhimillisiä tekijöitä, eikä perhetilanteen muuttuessa aina tulla ajatelleeksi, mitä juridisia kysymyksiä perhetilanteen muutos mahdollisesti aiheuttaa. Näidenkin kysymysten pohtimiseen olisi hyvä uhrata hieman aikaa. 1) Miten...

lue lisää

Omistajattoman tilan testamentti

Korkeimmassa oikeudessa (KKO 2016:30) on otettu kantaa siihen, miten tuli suhtautua niin sanottuun omistajattoman tilan testamenttiin ja oliko olemassa perusteita määrätä edunvalvojaa omaisuuden hoitajaksi sille ajalle kuin omaisuudella ei ollut omistajaa <a...

lue lisää

Perintöverosuunnittelun muistilista

Perintöverosuunnittelu tarjoaa hyvät mahdollisuudet vaikuttaa aktiivisesti siihen, miten oma varallisuus jakautuu. Ammattilaisen kanssa tehdyn perintöverosuunnittelun avulla pystytään vaikuttamaan merkittävästi syntyviin veroseuraamuksiin. 1) Miten sinä tahdot oman...

lue lisää

Mitä tietoja perukirja vaatii?

Jokaisen perittävän jälkeen on lain mukaan laadittava perukirja. Verottaja on antanut tarkat ohjeet niistä asioista, joita on merkittävä perukirjaan. Perukirja laaditaan kolmen kuukauden kuluessa perittävän kuolemasta. Perukirja koostuu eri osioista. Perukirjan...

lue lisää