Vuonna 2014 saatiin ratkaisu osittain epäselvään oikeustilaan aviopuolisoiden välillä suoritettavaan ositukseen ja tasingon suorittamiseen liittyen.
Korkeimman hallinto-oikeus linjasi, että aviopuolisolla oli oikeus luopua hänelle kuuluvasta tasingosta ilman, että luopumisesta seurasi lahjaverovelvollisuutta.
Korkein hallinto-oikeus yhtenäisti ratkaisullaan verotusta koskevaa linjanvetoa suhteessa jäämistöosituksiin, joissa on jo pidemmän aikaa ollut yksiselitteistä, ettei lesken tasingosta luopuminen aiheuta lahjaveroseuraamusta.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa oli kysymys tilanteesta, jossa aviopuolisot olivat olleet avioliitossa yhdeksän vuotta, eikä heidän välillään ollut avioehtosopimusta. A:lla olisi ollut oikeus saada laskennallisesti tasinkoa B:ltä osapuolten välillä voimassa olleen avio-oikeuden nojalla.
Kummatkin puolisot pyysivät verohallinnolta ennakkoratkaisua siitä, saako B lahjan, jos A luopuu kokonaan vaatimasta avio-oikeuteen perustuvaa tasinkoa B:ltä avioero-osituksessa. Verohallinnon kanta oli, ettei B saanut lahjaa sen perusteella, että A luopui hänelle laskennallisesti kuuluvasta tasingosta.
Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö valitti verohallinnon ennakkoratkaisusta hallinto-oikeuteen.
Hallinto-oikeus hylkäsi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön ennakkoratkaisusta tekemän valituksen. Hallinto-oikeus totesi muun ohella, että avio-oikeus on puolison suojaksi luotu yksityisoikeudellinen järjestelmä. Avioliittolaissa olevat ositusta koskevat säännökset ovat tahdonvaltaisia, mikä tarkoittaa, että puolisoilla on oikeus jakaa omaisuutensa muullakin tavalla kuin puolittamisperiaatteen mukaisesti. Lisäksi hallinto-oikeus katsoi, ettei myöskään tasingosta luopuminen ole sellainen oikeustoimi, joka aiheuttaisi lahjaverovelvollisuuden.
Lahjaveroseuraamus olisi käytännössä voinut tulla kyseeseen ainoastaan, jos A:n nimenomaisena tarkoituksena olisi ollut antaa varallisuutta lahjaverolain tarkoittamana veronalaisena lahjana B:lle. Silläkään seikalla, täyttyivätkö avioliittolain 103b §:n mukaiset osituksen sovittelua koskevat edellytykset, ei ollut merkitystä. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä.
Ratkaisu on ennakkoratkaisu, jolla linjattiin voimakkaasti aviopuolisoiden oikeutta aiempaa laajemmaksi ja varmemmaksi sopia välillään suoritettavasta osituksesta haluamallaan tavalla (KHO 2014:135).
Kirjoittaja
