Perintösuunnittelu

Asianajotoimisto Roihu tarjoaa mahdollisuuden suunnitella koko perheesi varallisuuteen vaikuttavia ratkaisuja perintöverotuksen osa-alueella varallisuutesi määrästä ja laadusta riippumatta. Asiakkaamme käyttävät asiantuntijapalveluitamme yksittäistapauksellisesti vaikkapa edunvalvontavaltuutusten tai testamenttien laadintaan.

Laajemmassa mittakaavassa toteutamme asiakkaillemme perintöverosuunnittelua huomioimalla edellisten lisäksi esimerkiksi omaisuuden lahjoittamiseen liittyviä kysymyksiä unohtamatta aviovarallisuussuhteiden vaikutusta perintösuunnitteluun.

Palvelemme muun muassa seuraavissa perintösuunnitteluun liittyvissä asioissa:

  • Laadimme erilaisia asiakirjoja omien asioiden myöhempää hoitamista varten sekä asiakirjoja kuoleman varalta (edunvalvontavaltuutus, hoitotahto, testamentti ja lahjakirja).
  • Teemme perintösuunnittelua ennakollisesti esimerkiksi testamenttien tai lahjoitusten muodossa sekä jälkikäteen huomioimalla verosuunnitteluun liittyvät näkökulmat vaikkapa perinnönjakotilanteessa perittävän aviovarallisuussuhteiden merkitystä unohtamatta.

Näitä tarjoamme

Tarjoamme asiakkaillemme yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella yksilöllistä ja asiakaslähtöistä palvelua perhevarallisuusoikeuden eri osa-alueilta. Olipa asiasi perhe- tai perintöoikeudellinen, hoidamme sen aina tehokkaasti inhimillistä näkökulmaa unohtamatta.

Perheoikeus

Perheoikeuden osa-alueeseen luetaan tavanomaisesti niin avioliittoon ja avoliittoon liittyvät taloudelliset asiat kuin lapsen huolto, asuminen, tapaaminen ja elatus.

Lue lisää

Perintöoikeus

Perinnönjakoon liittyvät asiat koskettavat meistä jokaista jossakin elämämme vaiheessa. Ennen perinnönjakoon ryhtymistä perittävästä on laadittava perukirja ja kuolinpesä on selvitettävä. Vasta tämän jälkeen voidaan tehdä perinnönjakosopimus.

Lue lisää

Perintösuunnittelu

Perintöverosuunnittelussa korostuu hyvissä ajoin asianmukaisesti laadittujen asiakirjojen merkitys. Edunvalvontavaltuutus on asiakirja, jolla huolehdit omien elinaikaisten asioidesi hoitamisesta hyvissä ajoin. Varallisuutesi jakautumiseen ja sen verokohteluun voit varautua, kun sinulla on olemassa kattavasti tehty lahjakirja ja/tai testamentti.

Lue lisää

Asiantuntijamme keskittyvät sinuun.