Avioliittolaki mahdollistaa osituksen sovittelemisen mahdollisessa riitatilanteessa avioliittolain 103 b §:n perusteella. Sovittelussa arvioidaan muun muassa, johtaako ositus- tai erottelutoimitus toisen osapuolen kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen tai perusteettoman edun kanavoitumiseen toiselle osapuolelle. Sovittelukriteerien täyttymistä arvioidaan myös tarve- ja panostusperusteilla. Sovittelukynnys on säännönmukaisesti ollut korkea.
Hovioikeudessa oli käsiteltävänä osituksen sovittelua koskeva asia, jossa oli kysymys siitä, että puolisoista A oli riidattomasti osallistunut suuremmalla panostuksella yhteisen omakotitalon rakentamiseen toisen puolison B käydessä ansiotyössä. A vaati oman työpanoksensa huomioimista osituksen sovittelun kautta.
Pesänjakaja ei ollut katsonut osituksen sovittelua koskevan kynnyksen ylittyvän. Käräjäoikeudessa katsottiin, että A olisi ollut oikeutettu saamaan hyvitystä tekemästään työpanoksesta.
Hovioikeus totesi ratkaisussaan, että puolisot olivat tehneet A:n aloitteesta ainoastaan muutamia kuukausia ennen avioliiton päättymistä avioehtosopimuksen, jossa kyseinen omakotitalo oli jäänyt avio-oikeudenalaiseksi yhteiseksi omaisuudeksi, mitä oli osoittamassa myös lainhuutotodistus. Hovioikeus katsoi, että asiassa ei ollut perusteita sovitella ositusta ottaen huomioon muun muassa, että avioehtosopimukseen ei ollut otettu omakotitalokiinteistön omistusta koskevaa ehtoa, joka osoittaisi, ettei tämä kiinteistö ollut tavanomaista avio-oikeuden alaista omaisuutta. Toisaalta myös B:n käynti ansiotyössä mahdollisti sen, että A:n konkreettinen työpanos omakotitalon rakentamisessa tuli suuremmaksi kuin B:n vastaava työpanos.
Mainitut seikat huomioon ottaen asiassa ei hovioikeuden mukaan ollut perusteita sovitella ositusta.
Ratkaisu vahvistaa linjaa, että osituksen sovittelua koskeva kynnys on korkealla ja että sovittelu on aina kokonaistilanteeseen perustuvaa harkintaa, jossa punnitaan sekä sovittelua puoltavien ja sitä vastaan puhuvien seikkojen painoarvoa suhteessa toisiinsa.
(Turun HO 14.1.2016 nro 51, dnro S15/740, toistaiseksi vailla lainvoimaa).
Kirjoittaja
