Hovioikeus otti tapauksessa kantaa siihen, mikä merkitys voidaan antaa lähivanhemman kielteiselle suhtautumiselle etävanhempaan, kun arvioidaan lähivanhemman kykyä turvata 4- ja 6- vuotiaiden lasten tapaamisoikeuden toteutumista tulevaisuudessa.
Hovioikeus siirsi lasten asuinpaikan vanhemmalle, joka osoitti myönteisempää suhtautumista toiseen vanhempaan.
Lapsen huoltoa, asumista ja tapaamista ratkaistaessa sovelletaan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettua lakia. Lain mukaan lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskeva asia on ratkaistava aina ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Tässä tarkoituksessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, kumman vanhemman luona lapsen huolto ja tapaamisoikeus suhteessa etävanhempaan nähden parhaiten toteutuvat vastaisuudessa.
Hovioikeudessa oli kysymys siitä, kummalle vanhemmalle 4- ja 6-vuotiaiden lasten asuminen tuli määrätä tilanteessa, jossa lapset olivat asuneet äitinsä kanssa keväästä 2014 lähtien. Kiistatonta sinänsä oli, että lasten olosuhteet olivat vakiintuneet äidin luokse. Toisaalta kuitenkin lasten isä asui edelleen perheen yhteisessä käytössä olleessa kodissa. Vakiintuneet olosuhteet puolsivat lasten asumisen säilyttämistä äidin luona.
Ratkaistaessa lapsen asuinpaikkaa oli kuitenkin otettava huomioon myös muita lapsen edun toteutumisen kannalta olennaisia seikkoja kuin ainoastaan vakiintunut asuinpaikka.
Tällaisia asioita olivat mm. suoraan lain nojalla turvattu lapsen oikeus säilyttää myönteinen suhde siihen vanhempaan, jonka luona hän ei asu. Arvioitaessa lapsen myönteisen suhteen säilymistä etävanhempaan, on keskeistä se, millaisena vanhempien keskinäinen suhde näyttäytyy lapselle.
Hovioikeuden tekemässä ratkaisussa kiinnitettiin erityisesti huomioita siihen, miten lähivanhemman suhtautuminen etävanhempaan tulee jatkossa vaikuttamaan tapaamisten toteutumiseen.
Asiassa esitetyn todistelun perusteella hovioikeus katsoi, että lasten äiti oli ollut jo käräjäoikeuden päätöksessä todetuin tavoin haluton tukemaan 4- ja 6- vuotiaiden lasten läheisen suhteen säilymistä heidän isäänsä. Äiti mm. vältteli puhumasta lapsille isästä eikä äiti ollut valmis tukemaan lapsia vaihtotilanteessa tilanteen vaatimalla tavalla. Asiassa voimassaolleen väliaikaismääräyksen aikana kaikki tapaamiset eivät olleet toteutuneet äidin vastustuksen vuoksi. Lisäksi asiassa oli tehty perusteettomia lastensuojeluilmoituksia. Edelleen asiassa oli jouduttu hakemaan tapaamisten täytäntöönpanoa.
Hovioikeus päätyi siihen, ettei äiti oletettavasti jatkossakaan tule myötävaikuttamaan lasten ja isän tapaamisiin.
Hovioikeus määräsi lapset asumaan isänsä luokse, jotta lasten laissa turvattu oikeus myönteiseen ja läheiseen ihmiseen saatiin turvattua. Äidille annettiin mahdollisimman laaja tapaamisoikeus.
(Helsingin hovioikeuden ratkaisu 28.1.2016/121 dnro S 15/1539, toistaiseksi vailla lainvoimaa).
Kirjoittaja
